sunnuntai 7. elokuuta 2011

Mustikkajuustokakku

Ei näytä loppuvan mustikat metsästä ainakaan syömällä! Kakkua ja torttua on vedetty jo jos jonkin moista, mutta mikäs siinä, syödään lisää! Sillä sipulin blogista löytyi erinomainen mustikkajuustokakun ohje, jonka hieman mukaillen toteutin. Suosittelen lämpimästi!


Mustikkajuustokakku

Pohja:
  • 15 kpl Digestive-keksejä
  • 80 g voita
Täyte:
  • 5 liivatetta
  • 3 dl Flora vispiä
  • 2 valkuaista
  • 250 g tuorejuustoa
  • ¾ dl limettimehua (noin 3 limetin mehu)
  • 1 ½ dl sokeria
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vettä
  • 5 dl mustikoita 
Päälle:
  • mustikoita
Pohja: Murskaa keksit tehosekoittimella. Lisää joukkoon sulatettu voi ja pyöritä sekaisin. Painelem seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. 

Täyte: Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma ja valkuaiset erillisissä astioissa. Notkista tuorejuusto sekoittamalla sen sekaan limettimehu ja sokerit. Sekoita tuorejuuston sekaan mustikat, valkuaisvaahto ja kermavaahto. Lämmitä 2 rkl vettä mikroaaltouunissa kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet. Lisää liivatteet seokseen ja kaada täyte pohjan päälle. Anna kakun hyytyä noin kolme tuntia ja kaada koristeeksi päälle runsaasti mustikoita.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti